Kaikki Ihkut ovat edelleen avoinna

Elämme kovin erikoista ja haastavaa aikaa. Kaikki Ihkut ovat kuitenkin edelleen avoinna, tosin hieman suppeammilla aukioloajoilla.

Katso tarkemmat aukioloajat kaupunkien omilta sivuilta osoitteessa barihku.fi.



HELSINGISSÄ on after work karaokea ke-la aina klo 16 alkaen ja mm. lasi skumppaa 2€ klo 16-18.

TAMPEREELLA päätettiin aikaistaa perjantaisin ja lauantaisin karaoke alkamaan klo 18. Samalla vietetään Ihkun Iloisia tunteja klo 18-20, eli lasi skumppaa 2€ ja hanajuomia vain 5€ hintaan. Naughty BRGR:n uuden ruokalistan herkkuja kannattaa myös käydä maistamassa... Myös lounas on tarjolla joka arkipäivä!

OULUSSA lämmitetty ja viihtyisä terassi on avoinna viinittelyyn ja kuumien juomien nauttimiseen keskiviikosta lauantaihin. Karaoke lauletaan toistaiseksi perjantaisin ja lauantaisin.

LEVILLä lokakuussa karaokebaari on avoinna keskviikosta lauantaihin, mutta heti marraskuun puolelle päästessä palataan laajempiin aukioloaikoihin.

RUKALLA rinnebaari, karaoke ja yökerho ovat työn alla. Tavoitteena olisi päästä aloittamaan marraskuun loppupuolella!

Ihkuissa voi juhlia turvallisesti - Järjestä yksityistilaisuus

Poikkeusaika ja poikkeusjärjestelyt. Haluamme pitää työntekijämme töissä. Helsingin, Tampereen ja Oulun Ihkut ovat tarjolla hyvin joustavin ehdoin yksityistilaisuuksiin. Myös karaokebaarit!

Omalla porukalla tiloissa on väljää ja henkilökuntamme huolehtii hygieniasta sekä muista turvallisuusasioista huolellisesti, jotta hauskaa voi pitää, vaikka se vaatikin vähän erikoisjärjestelyitä. Emme peri erillistä tilavuokraa.